Keihärinkosken
   
               sumarikausi on avattu!
                                   
Teksti ja kuvat: SFM-toimitus

Kun kaverini Iiro eräänä helmikuun iltana soitti ja kyseli halukkuuttani lähteä sumarikalaan maan kuululle Keihärinkoskelle, en joutunut kahta kertaa asiaa miettimään. ”TOTTA KAI LÄHDEN” totesin, sillä länsirannikkolaisena minulta puuttui maaliskuinen pintaperhotaimen.

Syynä moiseen oli kunnon kalapaikkojen kaukainen sijainti. Kuoriutumisten lähes mahdoton arviointi vähentää innokkuutta lähteä ”lottoamaan” arvokkaille korttikoskille. Nyt kuitenkin päätin lähteä poikien mukaan, kun luvatkin oli jo varattu. Täytyy sanoa että koskaan en ole kahta numeroa enempää lotossa saanut, mutta nyt ”osumia” tuli ainakin kuusi!

Kun n. klo 10.00 saavuimme koskelle, olosuhteet eivät suinkaan näyttäneet parhailta mahdollisilta. Vaikka me kaikki olimme ensikertalaisia Keihärillä, saatoimme havaita että vettä oli todella vähän. Tämä tosin oli jo tiedossa luvanvarauksen yhteydessä saaduista vinkeistä. Autosta noustessamme  tunsimme jäätävän tuulen, joka puhalsi suoraan järveltä avonaiselle niskalle. Sinne etukäteen olimme tietenkin suunnanneet suurimmat toiveemme saaliista. Jos kelistä täytyi jotain plussaa etsiä, ne olivat  nimenomaan plus asteet, joita oli noin viisi ja jotka jatkoivat nousuaan.

Ei muuta kuin kamat niskaan ja samalla Trangia porisemaan. Minut tuntevat tietävät, että nälkä oli huutava pitkän Porista körötellyn ajomatkan jälkeen. Lyhyen päivän vuoksi oli järkevää tankata ennen kalastuksen aloittamista, jotta aikaa jäisi siihen olennaiseen.

Masu täynnä suuntasin ensimmäisenä kohti niskaa. Olli, Iiro ja Pasi jäivät tuulensuojaan kosken keski- ja alaosia koluamaan. Heittäminen ylävirtaan oli lähes mahdotonta jopa 6 luokan välineillä! Voin kertoa, että korreja ei pahemmin siinä myrskyssä kuoriutunut! Aloitin kalastuksen Simpun ja mustan leechin yhdistelmällä. Alavirtaan heittäminen ei pahemmin ongelmia tuottanut, vapa vaan pystyyn ja jo siima häipyi. Niska oli todella matala ja pohja oli kauttaaltaan täynnä kuollutta levämössöä, joten perhot toivat lähes joka heitolla limaisen näytteen mukanaan. Jo aikaisemmin tänä vuonna havaittu ilmiö, joka ilmeisesti johtuu olemattomista virtaamista joka puolilla Etelä-Suomea. Kunnon tulvia, jotka puhdistaisivat pohjan hajoavasta aineksesta, ei viime syksynä tullut.

Ensimmäisen tunnin jälkeen tuli mieleen, että tätäkö tämä taas on! Yht´äkkiä kuitenkin huomasin selvän kalan roiskaisun noin 30 metriä alempana, paikassa, jossa joen poikki kulki kiviriutta. Intoa tuli tietysti rutkasti lisää, kun kahlailin kiviröykkiölle. Siitä pääsin oivallisesti tarjoamaan perhojani veden alla lymyävälle vesipedolle. Samalla huomasin Pasin, joka oli saapunut jonkin matkaa alapuolelleni kalastamaan joen toista puolta. Siinä, kun minä vielä hain hyvää heittopaikkaa, Antinmaa menee ja koukuttaa kolme kalaa, joista yhden 42 senttisen saa ylös. Ja kaikki tämä kahden minuutin aikana! Itse  pääsen hyville heittohollille havaitsemani kalan alapuolelle ja eipä aikaakaan, kun simppuun iskenyt kaunis rasvaevällinen mittataimen oli käytetty kädessä sille oudossa ympäristössä. Reissu pelastettu, ajattelin vaikka eihän tämä ollut sitä, mitä oltiin tultu hakemaan.

       
       Ensimmäinen sumaritaimen. Laiha istari mutta kuitenkin...

Hetken kuluttua Iiro saapui alavirran puolelta, missä ei ollutollut minkäänlaisia tapahtumia. Kun maestro kuuli Pasin ja minun onnistumiset, hän pinkaisee uutta intoa puhkuen kalaan ja koukuttaa lähes välittömästi mittakalan mustalla leechillä.

Koko tänä aikana itse pääosan näyttelijöitä eli hankikorreja ei ollut näkynyt kuin muutama yksittäinen ruttusiipi veden päällä. Rannoista ei nahkoja löydetty ainuttakaan, joten ajattelin, että liian ajoissa ollaan. Sitten bongasin vedestä kaksi hyönteistä samaan aikaan lipumassa siipiään räpytellen kohti alavirtaa. Siinä silmieni edessä toinen korreista yht`äkkiä hävisi näkyvistä kauniin tuikkirenkaan saattelemana. En meinannut pysyä kahluuhousuissani, kun huusin kavereille, mitä olin juuri nähnyt! Nopeinkin vesimittari olisi ollut kateellinen vauhdista, jolla syöksyin rantaan hakemaan pinturivapani, jossa siiman päässä odotti valmiina herkullisen näköinen tumma cdc pinturi muovipussisiivillä. Sydän pamppaillen, kuin ensi kertaa pintakäynnin nähdessäni, kahlasin varovasti heittopaikkaani. Poistin syljellä pintajännityksen perukkeen kärjestä ja heitin muutaman metrin pintakäynnin yläpuolelle. Perho lipui kauniisti ja vapaasti alavirtaan, kunnes viisi senttiä sen takana nousi tumma kuono pintaan, mutta ei ottanut perhoa. Annoin uiton jatkua kunnes hetken päästä komea tuikki perhon kohdalla laukaisi vastaiskurefleksin. Kala oli kuitenkin viime hetkellä hylännyt jäljitelmäni. Uusi heitto ja sama näytös toistui jälleen. Vielä kolmannellakin heitolla kala osoitti mielenkiintoa perhoani kohtaan,  mutta ei kuitenkaan suostunut iskemään. Päätin vaihtaa muutaman heiton jälkeen perhoksi Huitilan Matin lahjan suomalaiselle perhokalastukselle eli Potemkinin. Ensimmäinen heitto ja ensimmäinen taimeneni sumukorentojäljitelmällä oli tosiasia! Taisteluhuudot olivat kuin parhaasta jenkkikalastusfilmistä, kun seuraavalla heitolla väsyttelin jo 45 cm rasvaeväleikatun tanelin haaviin saakka. Pitkään mietin kalan kolkkaamista, johon päädyin kalan alkuperän selvittyä. Fiilis oli nyt niin katossa kuin se hyisessä vedessä seisoen, sukukalleudet jäässä ja arktisen tuulen puhaltaessa vaan voi olla!!

       
       Kaunis rasvaevällinen keltamaha pääsi takaisin omaan elementtiinsä.

Samaan aikaan Iiro ja Pasikin olivat vaihtaneet pintureihin, ja tapahtumia oli heilläkin. Pasin skater houkutteli useitakin kaloja, jotka  eivät vaan yksikään kunnolla tarttuneet, ja Iirollakin oli huonoa onnea kalojen karkaillessa.

Mutta yksi puuttui joukosta, nimittäin Toivosen Ollia ei näkynyt missään. Lähdin juoksujalkaa alavirtaan hakemaan kaveria mukaan karkeloihin. Mutta kun palasimme, kalat olivat tyystin lopettaneet mielenkiintonsa pintaruokailuun. Ei auttanut muu kuin lähteä kahvitauolle ja antaa paikan hieman rauhoittua. Paikallisesta ”neljän koon K-kaupasta” ostettujen leivosten jälkeen palasimme takaisin samalle välisuvannolle, jossa kaikki tapahtumat aikaisemmin olivat olleet. Pintaelämä oli edelleen nollassa, joten streamerihommiksi meni jälleen. Kalat rupesivat vuorostaan iskemään aivan hulluina pieniin minitinseleihin! Karkuutuksia tuli vähintäänkin yhtä paljon kuin ylössaatuja, joita niitäkin oli lähemmäs kymmenkunta.
                         
                         Leechiin iskenyt

Taas kun syönti hieman laantui, päätin vaihtaa painotettuun oranssi-mustaan leechiin. Tämän jälkeen homma rupesi menemään naurettavuuden puolelle, sillä sain neljällä heitolla kolme mittakalaa ja yhden alamittaisen! Tätä hurmosta jatkui noin kuuteen asti iltapäivään. Olimme käyttäneet haavissa 25 taimenta, joista 15 mitantäyttävää. Suurin osa kaloista oli rasvaevällisiä, todella hyväkuntoisia kauniita kaloja. Vain muutama oli onkikokoisena istutettuja rasvaeväleikattuja istareita.

             
   Vasemmalla minitinseli Sappisilmä ja oikealla Potemkin

Kun teimme lähtöä,  päätimme poiketa luvanmyyntipaikassa kertomassa mahtisaaliistamme ja kiittämässä upeasta elämyksestä. Meitä odotti vielä suurempi yllätys, kun luvanmyyjä ilmoitti, että onkikokoisia kaloja on istutettu Keihäriin viimeksi kesällä 2001!

Täytyy myöntää, että yksi suuri syy mahtavaan saaliiseen varmasti johtui siitä, että olimme koko vuoden ensimmäiset kalamiehet koko joella. Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos kalastuspainetta olisi ollut enemmän. Niin kovalla hurmoksella pilkkukyljet rouhivat perhojamme, että muuten asia ei ole selitettävissä. Mieleenpainuvaa oli myös se, että joka ainoa kala saatiin niin kutsutusta välisuvannosta noin 50 metrin matkalta. Kosken loppuliussa oli kolme kalakontaktia, mutta ylös eivät tulleet.

Sumaripintureilla ei loppujen lopuksi saatu kuin kaksi kalaa ylös asti, mutta kuoriutuminenkin oli todella vähäistä. Päättelimme kalojen hetken kestäneen mielenkiinnon korreja kohtaan johtuneen matalasta ja kirkkaasta vedestä, jolloin hyönteiset olivat erityisen helppoja havaita.

Kotiin asti emme vieneet kuin yhdet kalat mieheen, joten kireitä siimoja seuraaville yrittäjille.

Lopuksi täytyy todeta, että jos olisimme osuneet hieman parempaan kuoriutumiseen, ja kaikki välisuvannossa asustelevat taimenet olisivat hullaantuneet mässäilemään näillä otuksilla, olisi ollut helppo todeta, että nähdä Keihäri ja kuolla…   

Info:
Luvanmyynti:
Siro Hämäläinen 

Kuva: Iiron ja tinselin työtä...