Sen jälkeen, kun kävin SUKL:n Kairijoen perhokalastuskurssin, luonnon kiertokulku on alkanut yhä syvemmin vaikuttaa käyttäytymiseeni koskilla. Kalastustyylini on alkanut kehittyä entistä "perhokalastusmaisemmaksi". Viime kesänä jätin pyhänä päätöksenäni kolme tähänastista varminta ottipeliä pois käytöstä: Red Tag, Zulut ja Superpupa. Lisäksi luovuin kalastamasta kaikilla kirjolohihörhelöillä, jopa zonkereilla. Olen opettellut pääasiassa pupa-, nymfi- ja emergenttikalastusta. Saaliit kenties vähenivät – mutta kalastuksen laatu parani.

Harjuksia ja kokemuksia

Torstaina 24.7 lähdimme Ville Järvisen (Lounais-Saariston UK:n nuoria) kanssa Kynäsjoelle perhostelemaan. Jo matkalla sovimme, että kalastamme kolme päivää, jos olosuhteet sallivat. Harjukset olivat päätavoitteenamme. Ville ja Tapio Penttilä ovat opettaneet minulle mielenkiintoisen tavan sitoa ottiperhoja pelipaikoilla. Tälläkin kertaa se osoittautui kannattavaksi.Tapio saapui lauantaina tyttöystävän kanssa laavullemme.

Heinäkuun alkupuolella ruskeat pupia ja sukeltavia sirvikkäitä jäljittelevät perhot olivat toimineet parhaiten, mutta heinäkuun lopussa otti niihin oli heikohkoa. Parhaat karkuutukseni ja siimankatkotukseni sain kuulapäisellä pupalla, jossa oli vaaleanharmaa perä ja thorax ruskeaa jäniksenkorvakarvaa. Opin myös paremmin arvioimaan milloin ei kannata kalastella väkäsettömällä perholla.

"Tetsauskoskella" tartutin komean, noin 45 cm harjuksen. Kalastin luultavasti liian pitkällä siimalla, sillä harjus juroi ensin ylös koskea. Ylipitkään heittosiimaan kohdistuneen virranpaineen vuoksi kala joutui kääntymään ilmateitse. Voltti ympäri, takaisin alaspäin ja sitten sukellus syvimpään monttuun. Tietysti harjus sai tartutettua sivuperhon kiveen. Kokemusta, kokemusta!

Lauantai-illan pimetessä mittaharrit näyttäytyivät kosken niskalla vain noin 10 minuutin ajan ja matalassa (n. 20cm) vedessä. Ainoastaan Penttilän Tapsa onnistui pettämään yhden yli 30-senttisen kalan. Perhona oli 10-koon sirvikäsjäljitelmä, jolle oli sidottu ruskeat siivet.

Yhden illan "majava"

Pimeän tultua nuoriso lähti laavulle. Minä jäin vielä seuraamaan yön tapahtumia koskella – ja se kannatti! Tuloksena oli puhdas nolla, mutta hjärtslaagi oli lähempänä kuin koskaan. "Saukuan lähettyvillä" yön pimeimpinä hetkinä, klo 01.00-02.30, näin shown, jollaista tuore perhokalastaja ei ennen ollut kokenut.

Uittelin perhoani rannan tuntumassa ja yritin jäljitellä rantautuvan Ryachophilan liikkeitä. Yht’äkkiä runsaan metrin perhoni alapuolella näkyi majavan pää. Majava näytti uivan minua kohti. Vedin perhon pois sen edestä ja näin muutaman metrin päässä pyörteet.

"Majava" mulahteli pari kertaa koskessa, ja Ruuskasen pojalle tuli tosi hölmistynyt olo. Kosken niskalla jokin veti volttia ympäri, neljästi. Pimeydessä en nähnyt vielä hyppyjä, mutta loiskahdukset kuulostivat oudoilta: "majava" ei ollut majava. Se oli kala.

Lähdin kalan perään - ja kala tietysti siirtyi 40 metriä ylävirtaan. Nyt kuuluivat hypyt jo selkeästi, kokoluokka noin 4 kg+++, hirveitä mäjähdyksiä yhteensä lähes parikymmentä kertaa. Oli perukkeen vaihdon aika. Rauhallisesti, kädet täristen, tein otsalampun valossa uudet veri- ja perhosolmut. Perhoksi laitoin salakkastreamerin. Kun lähestyin monsteria, se nousi virrassa vielä parikymmentä metriä ylemmäksi. Kiersin rantaa myöten kalan yläpuolelle. Näin, että se oli jäänyt ruokailemaan joen toiselle puolelle. Kahlasin napaa myöten veteen ja onnistuin saamaan streamerini metrin päähän viimeisestä hyppypaikasta. Nousihan se - tasan edellisessä saalistuspaikassaan – muttei jäänyt kiinni. Palasin takaisin rantaan, ihme kyllä kuivana. Saman tien lähdin joen toiselle puolelle tavoittaakseni kalan paremmasta paikasta.

Noin 02.30 nouseva sumu rauhoitti monsterin. En enää nähnyt sitä tällä heinäkuisella reissullani. Ja vaikka oletettu makuupaikka onkin tiedossa, en Kalakoulun syysretkelläkään tavannut uutta ystävääni.

Reissun anti

Yllättäen päädyin yöpymään vielä neljännenkin aamun Kallen laavulla. Reissun anti oli mahtava, vaikka perhon uittaminen jäi vain muutamaan tuntiin vuorokaudessa. Viimeisen päivän saaliiksi tuli muutamia 25-senttisiä taimenia. Muutamat pienet harrit ottivat ruskeaa kuulapääperhoa.

Lauantaina olimme tartuttaneet yht'aikaa Villen kanssa koskenlaskijakirjoveljekset.

Lähtiessäni vihdoin maanantai-iltana yksin kotiinpäin, Pomarkun Kalajussien puheenjohtajan Viljasen Reijon sanat syöpyivät ikiajoiksi mieleeni: " Hienoa huomata että joku tulee toimeen itsensä kanssa". Tosiasiassa perhokalastus vain on tuonut aivan uusia ulottuvuuksia vapaa-aikaani.