Keväthauen kalastus
Jari Tuiskunen

Keväthauen kalastus merellä on varmaankin varmin tapa tuulettaa omia haukiennätyksiään. Ennen kutua haukirouvat ovat turvoksiin asti täynnä mätiä, joka lisää niiden elopainoa jopa neljänneksellä. Sitä paitsi ottipaikkojen keksiminen on suhteellisen helppoa, kunhan tuntee hieman haukien kevätkäyttäytymistä. Seuraavassa vihjeitä.

Kuten tunnettua hauki kutee keväällä pian jäiden väistyttyä ollen kevätkutuisista lajeistamme varhaisin suvunjatkaja. Tosin sisävesillä kutu tapahtuu ainakin viikkoa paria aikaisemmin kuin merellä.

Esimerkiksi etelärannikon matalissa, auringon lämmittämissä sisäsaariston lahdissa aloittavat ensimmäiset kutijat tavallisesti toukokuun alkupuolella. Kuitenkin veden lämpeneminen on eri osissa saaristoa varsin erilaista, joten käytännössä kutuaika venyy useamman viikon mittaiseksi. Vielä kesäkuussakin saattaa kutuvuoronsa odottelijoita löytyä.

Kutuajan lähestyessä hauet saapuvat ulapoilta rantojen tuntumaan. Tyypillisimpiä kutupaikkoja ovat matalat, ruovikkoiset lahdet, mutta myös muut matalat, kasvillisuuden suojaa tarjoavat rannat saattavat kelvata häähuoneeksi. Tietojen mukaan osa varsinkin isommista hauista saattaa laskea mätinsä myös syvemmille 1-2 metrin kasvillisuuspohjille.

Älä myöhästy

Kutukäyttäytyminen tuntien on kalastajan ensinnäkin osattava ajoittaa reissunsa oikein. Mikäli kutu on ehtinyt livahtaa ohitse, haukea kyllä saa runsain mitoin, mutta Sen Suuren tavoittaminen ei olekaan enää yhtä helppoa. Kuvittelepa 20-25 % pois kymppihauen painosta. Kudun jälkeen vaaka näyttää sille enää 7,5 kiloa!

Keväthauen metsästys alkaa oikeastaan heti jäiden väistyttyä, joskin jäälauttojen seassa ei yleensä vielä parhaisiin tuloksiin päästä. Silti onnistumisen mahdollisuudet isonkin suhteen ovat jo realistiset.

Parempia saaliita on odotettavissa kuitenkin vasta viikko pari jäidenlähdön jälkeen, jolloin vesi on ehtinyt hieman lämmetä ja hauet pakkaantua kutualueittensa tuntumaan. Paljon tosin riippuu kevään kehityksestä. Hyytävä takatalvi voi pilata muuten hyvin ajoitetun reissun heittoharjoitteluksi, ja toisaalta erittäin lämpimät kevätkelit voivat jouduttaa kudun alkamista aiheuttaen pahan myöhästymisen.

Päivämääriksi muutettuna voimme veikata, että keskimäärin varmimmat ajat kutua edeltävään haukijahtiin ovat etelä- ja lounaissaaristossamme toukokuun kolme ensimmäistä viikkoa.

Kannattaa myös muistaa, että hauilla pienimmät yksilöt kutevat ensimmäisinä ja suurimmat jopa useita viikkoja myöhemmin.

Vaikka reissuun lähtö tuntuisikin menevän pitkäksi ja normaalien pulikkahaukien kutu näyttäisi olevan jo viikon parin takaista historiaa, saattaa vieheeseen silti tällätä pulska kymppikilon mätihauki. Varsinkin, jos kalastetaan ulompana merellä olevia kutualueita, jotka lämpenevät sisävesiä myöhemmin.

Ottipaikat

Onnistuminen edellyttää myös ottipaikkojen löytämistä. Kuten edellä mainitsimme, tyypillisimpiä kutupaikkoja ovat matalat, kasvillisuutta rehottavat lahdet. Ihanteellinen lahti on melko laaja, syvälle saaren tai mantereen sisälle työntyvä poukama, jonka reunoilla ja perukassa rehottaa ruokoa ja rakkolevää. Erittäin mielellään lahdessa saa olla myös syvempi (3-5 m) keskialue, sillä jos lahti on suutaan myöten hyvin matala, eivät suuret hauet kovin mielellään tule sinne.

Todennäköisten kutulahtien etsiminen onnistuu erittäin helposti pelkän merikartan perusteella. Tärkeää on noteerata lahteen mahdollisesti ulottuvat syvyyskäyrät. Ellei sellaisista ole viitteitä, lahti saattaa kyllä olla kova kalapaikka muttei ehkä isomuksille.

Kun haetaan tosimielellä suurta haukea, ovat ensisijaisen kiinnostuksen kohteina lahtien keskellä tai suulla olevat syvänteet ja niiden reunat. Siellä lymyävät kymppihauet omaa kutuvuoroaan odottamassa. Monesti havaittu tosiasia on, että ruovikon reunalta kyllä napsahtelee läjäpäin 1-3-kiloisia puikkareita, mutta kun kalastajat kääntyvät veneessään 180 astetta ja alkavat pommittaa lahden keskiosia, kasvaa luupäiden keskikoko välittömästi.

Toisinaan kutulahdet ovat hyvin sameavetisiä. Sameus voi johtua vastikään raivonneesta myrskystä, pohjukkaan laskevasta purosta, ankarasta leväkukinnasta tms. Joka tapauksessa liika sameus ei ole hyvä asia, sillä se estää haukia näkemästä viehettä ja vaikeuttaa niiden saalistamista. Mikäli näkyvyys vedessä on alle puoli metriä, kannattaa suosiolla etsiä kirkasvetisempiä alueita. Toinen vaihtoehto on kokeilla syöttiongintaa, joka pelaa myös sameissa vesissä keinovieheitä paremmin.

Tyypillistä kevätsesongin kalastukselle on, että ottipaikan löytyessä voi saalista nousta lyhyessä ajassa huomattavia määriä. Toisaalta taas laajat vesialueet kutupaikkojen ulkopuolella ovat kuin ekokatastrofin jäljiltä. Hauet pörräävät löyhissä parvissa, mitä ne kutuajan ulkopuolella harvoin tekevät. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että kaikille veneessä olijoille nappaa kala kiinni samanaikaisesti.

Hyvästä lahdesta saattaa verenmakuun päässyt kalamies poimia jopa sata kiloa haukea veneeseensä, ellei järki ole mukana toiminnassa. Siksi suosittelemme mitä lämpimämmin pyydä ja päästä –tyyppistä kalastusta, joka oikein tehtäessä ei juurikaan haukea vahingoita. Vain ne otetaan, jotka ovat nielaisseet vieheen niin pahasti ettei uhria pystytä vahingoittumattomana irrottamaan.

Keväthaukitaktiikkaa

Kutuhauen pyynti poikkeaa "tavallisesta" hauenkalastuksesta myös tekniikkansa puolesta. Kannattaa muistaa, että kylmä vesi kangistaa ja painava mätilasti hidastaa sekin osaltaan hauen liikkeitä. Näin ollen vieheen uittonopeus on melko ratkaiseva lopputuloksen kannalta.

Viehettä on siis kelattava hitaasti. Karkeasti sanoen puolet pois normaalista veivausnopeudesta, silloin aletaan päästä samalle aaltopituudelle hauen kanssa.

Tulosta parantaa myös pysäytysten tekeminen kelauksen välillä. Esimerkiksi kolme kammenkierrosta ja sekunnin parin tauko, taas kolme pyöräytystä ja tauko… On myös selvästi havaittu tosiasia, että nopeasti kelaava saa keskimäärin pienempiä haukia kuin hitaasti pysäytysmenetelmällä pyytävä.

Luontevin viehe edellä mainitun tekniikan toteuttamiselle on vaappu. Sellainen letkeäuintinen jumputtaja, joka lähtee käyntiin jo hitaassakin vauhdissa. Ja kun pyynnin kohteena ovat suurhauet, niin toki vaappu saa olla reilun kokoinen, mielellään ainakin 12- mutta jopa yli 20-senttinen.

Erittäin tärkeää on osata valita viehe, joka kulkee pyyntipaikkaan nähden riittävän syvällä, toisin sanoen pohjan tuntumassa. Se ei saa olla liian syväuintinen, sillä sellainen haukkaa heti pohjasta mukaansa levää ja menettää uintinsa. Toisaalta turhan lähellä pintaa kulkeva kuva ei jaksa kiinnostaa pohjalla köllivää haukea, ellei se satu olemaan erityisen nälkäinen.

Pakissa pitää siis olla kaikentyyppisiä vieheitä aivan pinnan tuntumassa vipeltävistä ruovikonreunojen ja matalien lahdenperukoiden ronkkijoista jopa 5-8 metriin sukeltaviin syvännevaappuihin. Niitä pitää myös muistaa vaihdella syvyydenmuutosten mukaan, muuten tärppisaldo jää laihaksi.

Vaapun tärkeä ominaisuus on hyvä heitettävyys. Harva asia harmittaa yhtä paljon kuin veivata apinanraivolla sisälle viidettä kertaa peräkkäin pilallemennyttä heittoa, kun kaverit ympärillä kiljuvat riemusta suurhaukia väsytellessään. Joillakin viehemerkeillä on miltei taianomainen taipumus kiepauttaa peruke etukoukun ympärille, vaikka miten varovasti yrittäisi heittää. Kun kyseessä on kolmekoukkuinen vaappu kuten 15 cm Nils Master Invincible, voi etukoukun aivan huoletta poistaa huonontamatta juurikaan kalan kiinnittymistä. Tämä operaatio paitsi parantaa heittojen onnistumisprosenttia dramaattisesti myös helpottaa kalan irrottamista.

Joissakin tapauksissa voidaan menetellä siten, että etummainen koukku ankkuroidaan vaapun runkoon kumilenkillä. Tälläkin yksinkertaisella kikalla saadaan heitot onnistumaan huomattavasti helpommin, eikä kalan tarttuminenkaan sanottavasti vaikeudu.

Kelatessasi pidä aina vapa siiman suuntaisena, vaikka monet vanhat kalaoppaat päinvastaista opettavatkin. Tällä menettelyllä saat parhaan mahdollisen tuntuman sekä vieheeseen että tärppeihin, ja mikä parasta, pystyt antamaan riuskan vastaiskun kalan napatessa.

Nimittäin vastaiskun kanssa ei kannata kainostella, muutoin koukut eivät tartu hauen koviin leukoihin. Kannattaa käyttää jäykähköä vapaa ja punottua siimaa, jonka venymättömyys lisää vastaiskun tehoa. Lisäksi punotun ei tarvitse olla yhtä paksua kuin monofiilisiiman (jopa 0,20-millinen riittää suurhauelle), joten heittoihin saa enemmän pituutta.